![]() |
FOTOFINLANDIA 2011KUTSU SUOMALAISEN VALOKUVAN LAATUKILPAILUUN |
Valokuva on nykyisellään itsenäinen taidemuoto ja vahva viestinnän väline. Se on erottamaton osa niin yksityistä kuin julkista menneisyyttämme, nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme.
Kunnioittaakseen nykypäivän suomalaista valokuvaa Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry kutsuu suomalaiset valokuvaajat FOTOFINLANDIA 2011 -valokuvakilpailuun.
KILPAILUN SÄÄNNÖT
Osallistumisoikeus
Finnfoto ry:n jäsenjärjestöjen vuonna 2010 ja 2011 järjestämien jäsenkilpailujen kautta.
• Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry
• Suomen Ammattivalokuvaajat ry
• Suomen Kameraseurojen Liitto ry
• Suomen Lehtikuvaajat ry
• Suomen Luonnonvalokuvaajat ry
• Suomen Mainosvalokuvaajat ry
• Valokuvauksen Opiskelijat ry
Jäsenjärjestön kilpailussa tulee olla nimenomainen Fotofinlandia-sarja.
Palkinnot
Kilpailun pääpalkinto on 20.000 €. Palkinto on verovapaa ja se rahoitetaan Kopioston valokopiointikorvauksista kerätyin varoin. Yleisön Suosikki -äänestyksen voittaja palkitaan tuotepalkinnolla.
Fotofinlandia 2011 kilpailutyöt
Fotofinlandia-kilpailuun osallistutaan vähintään viidestä (5) kuvasta muodostuvalla kokonaisuudella, jonka kuvia ei ole aikaisemmin julkaistu Fotofinlandia-kilpailun yhteydessä.
Kuvien enimmäismäärää, toteutustapaa tai aihetta ei ole rajattu, mutta Fotofinlandia-kuvakokonaisuutta koskevat ao. jäsenjärjestön kilpailun omat säännöt, mahdolliset kuvien kokomääritykset, osallistumismaksut ja kuvien toimitusajat. Kuvakokonaisuudella tulee olla nimi.
Kuvien koko
Jokainen Fotofinlandia-finalisti saa käyttöönsä yhtenäisen 440 cm leveän ja 190 cm korkean, valkoisen seinän. Kuvakokonaisuus saa täyttää seinätilan täysin kuvaajan oman ratkaisun mukaan.
Kilpailuun osallistuminen
Kilpailuun osallistutaan lähettämällä vuosina 2010 ja 2011 kuvakokonaisuus oman jäsenjärjestön järjestämän kilpailun Fotofinlandia-sarjaan.
Sarjaan osallistuva kuvakokonaisuus tai siihen kuuluva yksittäinen teos voi olla ehdolla myös muissa ao. kilpailun sarjoissa.
Fotofinlandia 2011 -kilpailuun osallistuvat kuvakokonaisuudet valitaan kunkin Finnfoton jäsenjärjestön vuosina 2010 ja 2011 järjestämien kilpailujen tulosten perusteella.
Jokainen jäsenjärjestö voi toimittaa kummastakin omasta kilpailustaan enintään kolme (3) parasta, yhteensä kuusi (6) kuvakokonaisuutta Fotofinlandia-kilpailuun.
Fotofinlandia-kilpailun järjestäjä ei peri Fotofinlandia-ehdokkaiksi valituista kuvakokonaisuuksista enää erillistä osallistumismaksua.
Oikeus valokuvaan
Kuvien tulee olla osallistujan itsensä ottamia. Kuvaajalla on oltava kuviin ja niiden julkaisemiseen täydet oikeudet. Kotirauhan tms. suojan piirissä kuvatuilta henkilöiltä on oltava lupa kuvan julkaisuun.
Kilpailun finalistien ja voittajan valinta
Esiraati, johon kuuluu 5–7 jäsentä, valitsee kilpailuun lähetetyistä kuvakokonaisuuksista 12 finalistia.
Kilpailun päätuomari valitsee finalistien joukosta koko kilpailun voittajan. Päätuomarin päätös on lopullinen. Kilpailun esiraadin kokoonpano ja päätuomari ilmoitetaan myöhemmin.
Tulosten julkistaminen
Kilpailun tulosten julkistaminen sekä palkintojen ja kunniakirjojen jako tapahtuvat Sanomatalon Mediatorilla keskiviikkona 30.11.2011, klo 13.00.
Nettiäänestys Yleisön Suosikki -kuvakokonaisuudesta päättyy 29.11.2011, klo 24.00.
Järjestäjän oikeudet kuvien käyttöön
Kilpailutyöt ovat esillä Sanomatalon Mediatorilla 21.11.–4.12.2011 järjestettävässä näyttelyssä.
Finalistit vastaavat kuvien esillepanosta.
Järjestäjällä on oikeus julkaista palkitut kuvat kilpailun tulosten esittelyn yhteydessä ilman erillistä korvausta myös internet-sivuillaan. Kuvia voidaan esittää ilman eri korvausta näyttelyn tiedottamisen ja Fotofinlandia 2011 -näyttelyjen yhteydessä.
Kuvien luvaton luovuttaminen kolmannelle osapuolelle on kielletty. Kilpailuun osallistuvien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla. Järjestäjä ei saa ilman kuvaajan lupaa muokata tai muuttaa kuvan sisältöä tai rajausta.
Kilpailutöiden palautus
Finnfoto ry huolehtii näyttelyn purkamisesta. Finalisti tai hänen edustajansa huolehtii kuvien noudosta purkupäivänä näyttelypaikalta.
Kilpailun säännöt
Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden sääntömuutoksiin ilman ennakkoilmoitusta.
Vuoden Luontokuva 2010 -kilpailun Fotofinlandia-sarja
Fotofinlandia-sarjaan voivat osallistua vain Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n jäsenet.
Sarjan kolme parasta kokonaisuutta nimetään yhdistyksen ehdokkaiksi Fotofinlandia 2011-kilpailuun. Lisäksi Fotofinlandia 2011-kilpailuun valitaan toiset kolme kuvakokonaisuutta Vuoden Luontokuva 2011-kilpailun yhteydessä.
Kilpailukuvat
Kuvaaja saa osallistua itse ottamillaan luontokuvilla Fotofinlandia-sarjaan muista Vuoden Luontokuva -kilpailun sarjoista poiketen ilman maa- tai aikarajoituksia. Kuvat saavat olla myös aikaisemmin palkittuja, mutta ne eivät saa olla aikaisemmissa Fotofinlandia-kilpailuissa julkaistuja. Kuvakokonaisuuden tulee koostua vähintään 5 kuvasta, ja sillä tulee olla nimi. Fotofinlandiaan voi osallistua vain yhdellä sarjalla. Kuvien lukumäärälle ei ole ylärajaa.
Muilta osin sarjaan osallistuvan kuvien ja niiden tiedostojen tulee noudattaa Vuoden Luontokuva-kilpailun sääntöjä. Varaudu pyydettäessä esittämään kuvillesi ripustussuunnitelma.
Osallistumismaksun maksaminen:
Osallistumismaksu 20 €
Maksa osallistumismaksu 25.1.2010 mennessä yhdistyksen tilille: Sampo Pankki 800010-1764662.
Merkitse viestikenttään: Fotofinlandia /oma nimesi ja paikkakunta.
Osallistumismaksun voi omalla vastuulla lähettää myös kuvien ja osallistumislomakkeen mukana.
Kilpailukuvien toimitus ja osallistumislomake
Fotofinlandia-sarjaan voi osallistua vain postitse.
¤ Tallenna kuvat CD:lle tai DVD:lle
Halutessasi voit tallentaa erikseen myös kuviesi ripustussuunnitelman.
¤ Täytä ja tulosta Fotofinlandia-sarjan osallistumislomake osallistumislomake_2010_Fotofinlandia.pdf
¤ Allekirjoita osallistumislomake!
¤ Lähetä kuvat sekä osallistumislomake osoitteeseen:
Suomen Luonnonvalokuvaajat ry
Soukkiontie 2
04740 SÄLINKÄÄ
Fotofinlandia-sarjan kuvien viimeinen postileiman päivä maanantai 25.1.2010.
Lisätiedot:
vlk at luontokuva.org, puh. 045 672 3003 (klo 9-16, järjestösihteeri Kari Niemeläinen)