Vuoden Luontokuva 2023 |
Tuomaristo valitsi ensimmäisellä tuomarointikierroksella yhteensä 1496 semifinalistikuvaa 453 kuvaajalta.
SEMIFINALISTIKUVAAJAT 2023
Vuoden Luontokuva 2023 -kilpailuun ladattiin 11089 kuvaa yhteensä 690 kuvaajalta. Tulokset julkistetaan Vuoden Luontokuva 2023 -festivaaleilla lauantaina 28.10.2023 Lasipalatsin Bio
Rexissa, Helsingissä.
VLK2023-kilpailun eteneminen, katso kalenteri
Vuoden Luontokuva 2023 -kilpailuun ladattiin 11089 kuvaa 690 kuvaajalta. Kiitämme kaikkia kilpailuun osallistuneita! Tiedot semifinalistikuvaajista ja kuvamääristä julkaistaan 31.3. mennessä.
Pohjoismaiden suurin luontokuvakilpailu
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n 43. Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on löytää uusia tuoreita näköaloja suomalaiseen luontoon. Luontokuvaajien kokemista elämyksistä, yllätyksistä ja oivalluksista kumpuava palkittujen kuvien kokonaisuus kertoo luontomme moni-ilmeisyydestä – sen karuudesta ja yltäkylläisyydestä.
Menestyminen Vuoden Luontokuva -kilpailussa on suomalaisen luontokuvaajan haave. Ammattilaisten lisäksi palkintosijoille ovat nousseet myös monet harrastajakuvaajat – pysäyttävä kuva on aina monien tekijöiden summa: valokuvaamisen taitoa, luonnon tuntemusta – ja onnea.
Kilpailu odottaa nyt sinun näkemystäsi Suomen luonnosta!
Palkintoina jaossa yli 20 000 €
Pääpalkinto 5 000 €
Sarjavoittajat 1 000 €
Sarjojen 2. sijat 500 €
Sarjojen 3. sijat 300 €
Lisäksi kilpailuun lähetetyistä ja julkaistuista kuvista jaetaan käyttökorvauksia yli 10 000 euron arvosta.
Osallistuminen on helppoa
1. |
Valitse parhaat luontokuvasi. |
2. |
Muuta kuva oikeaan kokoon: |
3. |
Kirjaudu tai rekisteröidy lataussivulle osallistu.vuodenluontokuva.com |
4. |
Maksa osallistumismaksu 6.2.2023 mennessä kilpailutilille FI49 5282 0120 1305 03. |
Kilpailusarjat
Kasvit ja sienet
Maisemat
Luonto ja ihminen
Linnut
Nisäkkäät
Muut eläimet
Luonnon yksityiskohdat ja muodot
Nuoret, 2005 – 2015 syntyneet
Vapaa ja luova
Osallistumismaksut
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäsen 27 €
Ei-jäsen 47 €
Nuorten sarja on ilmainen 2005-2015 syntyneille
Katso viitenumero latausohjelman Omat tiedot -kohdasta.
Kilpailu pähkinänkuoressa
- Kilpailu on avoin kaikille
- Osallistuminen vain digitaalisilla tiedostoilla
- Maltillinen kuvankäsittely sallittu, Vapaa ja luova -sarjassa reippaampikin
- Kuvausaika 1.1.2021 - 31.12.2022
- Kuvauspaikka Suomi
- Ei aikaisemmin suomalaisissa valtakunnallisissa valokuvakilpailuissa tai -näyttelyissä palkittuja kuvia
- Kuvat itse kuvattuja, kuvaajalla pitää olla kuviin täydet oikeudet
- Originaalit pyydetään erikseen kilpailussa menestyneiltä
Luontokuvauksen klassikot
Tulokset julkistetaan Vuoden Luontokuva -gaalassa loka-marraskuussa 2023 runsaan luontokuvafestivaaliyleisön seuratessa.
Palkitut kuvat ja monipuolinen katsaus muuta parhaimmistoa julkaistaan Vuoden Luontokuvat 2023 -kirjassa ja parhaimmistoa esitellään myös Luontokuva-lehdessä. Kilpailuun lähetetyistä ja julkaistusta kuvista jaetaan käyttökorvauksia lähes 10 000 euron arvosta.
Maamme tunnetuin valokuvanäyttely, Vuoden Luontokuvat, kiertää vuosittain useana rinnakkaisnäyttelynä taukoamatta Helsingistä Inariin.