luontokuva.org vuodenluontokuva.fi nelonen.fi
2007
Vuoden Luontokuva 2007
Sarjavoittajat
Galleria - voittajat ja kunniamaininnat
Yleisön Suosikkikuva
Vuoden Metsäkuva
Yleisöarvonnan voittajat ja palkinnot
Kirja
Näyttely
Tapahtumat
Palkinnot
Säännöt
Ilmastokampanja-huutokauppa

Vuoden Metsäkuva 2007

Lassi Ritamäki: Kulotus

Kilpailussa luovutettiin ensimmäistä kertaa Vuoden Metsäkuva 2007 –erikoispalkinto. 500 € arvoisen tunnustuksen myönsi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Vuoden Metsäkuvaksi 2007 valittiin espoolaisen Lassi Ritamäen kuva ”Kulotus”.

Tuomaristo perusteli valintaansa diagonaalisesti nousevan savupatsaan ja liekkien luomalla hyvin dramaattisella ja kolmiulotteisella tunnelmalla. Palkintokuva kertoo myös tämän päivän talousmetsien hoidosta, jossa pyritään turvaamaan luonnon monimuotoisuutta lisäämällä hiiltynyttä puuta metsässä.

Tuoreimpien tutkimusten mukaan hakkuualueille jätettävät säästöpuut ja varsinkin alueen kulotus tuottavat elinympäristöjä monimuotoiselle, vaateliaalle ja jopa uhanalaiselle lajistolle. Tulokset ovat olleet jopa ennakoitua parempia. Vireillä olevassa kestävän metsätalouden rahoituslain muutosesityksessä luonnonhoidollinen kulotus on otettu yhdeksi tavaksi toteuttaa metsätalouden luonnonhoitohankkeita yksityismetsissä.